Helpoimmat asiat ovat joskus niitä vaikeimpia. Kun alkaa oivaltaa mikä tekee helposta vaikeaa ja vaikeasta helppoa, niin alkaa avautua ymmärrys siitä miten nauttia siitä mitä on nyt. Kun alkaa oivaltaa, että tarkoitus on toimia tarkoituksesta käsin, eikä toisin päin, niin elämisen arki alkaa muotoutua elettäväksi uudella tavalla. Se on todellinen muutos, ja se tarvitsee vain huomata, jotta voi muistaa sen aina tienneensä. Parhaat opettajat eivät ole aina niitä itselle helpoimpia. Erilaiset ihmiset, tilanteet ja tapahtumat joskus haastavat itsekunkin oman oppimiskynnyksen äärirajoille. Onneksi niin, sillä siten kukin saa mahdollisuuksia vahvistua omassa voimassaan. Onneksi niin, sillä siten kukin saa loputtomasti muistutuksia palatakseen linjaan itsensä kanssa, jos on hetkeksi astunut itsestään sivuun. Onneksi niin, sillä siten kukin voi muistaa kuka itse todella on. Onneksi niin, sillä siten oppii erottamaan mikä on jonkun toisen maailmankuvasta tulkittua ja itsen ulkopuolista, ja mikä on todellista itseä. Onneksi niin, että itsensä voi tunnistaa toisten heijastuksien kautta. Toimivan ja eteenpäin vievän vuorovaikutuksen salaisuus on yksinkertainen. Kaikkein helpointa on ottaa vastaa toisen jakama kokemus. Kaikkein vaikeinta on ottaa vastaan toisen tarjoama opettaminen oikeasta ja väärästä, tai tietäminen hyvästä ja huonosta. Yhteys toiseen ihmiseen alkaa siitä, kun alkaa tietää vähemmän siitä miten asiat ovat ja alkaa jakaa enemmän siitä miten kokee asiat, ja kuuntelee sen miten toinen kokee saman tilanteen itsensä kautta. Toimivassa ja eteenpäin vievässä vuorovaikutussuhteessa ihmiset kohtaavat toisensa samalla tasolla ja ovat yhtä aikaa sekä oppijoina että opettajina suhteessa toisiinsa. Toimivassa vuorovaikutussuhteessa on pyrkimys todella kuulla toisen kokemus ja kuulemisen hetkeksi pyrkiä luopumaan omista uskomuksistaan, jotka rajoittavat kuullun vastaanottamista ja ymmärtämistä. Jos jostain on vaikea ymmärtää tai hyväksyä, niin ensin kannattaa esittää lisää kysymyksiä oman ymmärryksen lisäämiseksi ja pidättäytyä suoralta kädeltä antamasta omaa tulkintaa. Aito kuunteleminen ja kuullun ymmärtäminen on taitolaji, ja toimivan vuorovaikutuksen peruspilareita. Tosiasiassa toimivassa vuorovaikutuksessa ei ole edes kyse vuoroin toisiin vaikuttamisessa, vaan luonnollisessa ja aidossa yhteydessä toisiin olemisesta, toisen kohtaamista samalla tasolla ja vertaisuudessa omasta kokemusmaailmasta jakamisesta. Joskus tarvitaan vahvaa muistuttamista siitä miten kauhealta tuntuu, jos vuorovaikutussuhteessa toinen ihminen ottaa opettajan ja sen oikeassa olijan roolin. Se on raskas rooli kantaa ja se tekee myös kaikkien ympärillä olevien ihmisten elämästä raskasta. Oikea ja väärä, hyvä ja huono kun tässä elämässä ovat niin näkökulmia kysymyksiä ja hyvin suhteellisia ja täysin kunkin ihmisen maailmankuvaan sidonnaisia. Oman itsen ja tunteiden aito ilmaisu on arjen hyvinvoinnin peruspilareita. Omien arjessa pakkaantuneiden tunteiden oksentaminen toisen päälle ei ole jakamista omasta kokemuksesta, vaan yleensä oire siitä, että oma fokus on toisten ihmisten ominaisuuksien ja toimien tulkinnassa. Muut ihmiset ovat aina liikaa tai liian vähän jotain, ja kaikki olisi hyvin, jos muut vain ymmärtäisivät toimia toisin. Kaikki olisi hyvin, jos tilanteet olisivat toisenlaisia. Jos on keskittynyt tulkitsemaan millaisia toiset ovat, niin miten voisi huomata millainen itse on suhteessa toisiin. Jos on keskittynyt siihen mistä ei pidä, niin miten voi huomata sen mistä itse pitää. Kun fokusoituu tulkitsemana toisia omasta maailmankuvastaan käsin ja opettamaan sieltä toisia oikeasta ja väärästä, niin omasta tapahtuva elämä täyttyy kaikesta siitä mikä ei ole niin kuin pitäisi ja tulevaisuuden hyvinvointi on kaiken aikaa ehdollinen jollekin itsen ulkopuolella tapahtuvalle. Kaikkien omien tunteiden vapaa ilmaisu on tärkeää, koska se kertoo millainen on itsen todellinen maailmankuva. Tunteita ei kannata pakata sisäänsä ja yrittää sietää. Tunteet kannattaa kohdata ja omat tunteet voi kohdata vain itse, ei joku toinen. Luonnollisesti jakamalla omasta kokemuksestaan toiselle voi saada tukea omien tunteiden vapauttamiseen kehosta pois kuormittamasta arjen kokemuksia. Omien kokemusten ja tunteiden kanssa ei tarvita selvitä yksin, vaan jakamalla omastaan voi kohdata toisen ihmisen ja toinen ihminen voi auttaa muistamaan mikä on itselle tärkeintä huomata juuri nyt. Toinen rinnalla oleva ihminen voi auttaa muistamaan sen mikä on itselle tärkeintä suhteessa omaan hyvinvointiin, omassa voimassa pysymiseen suhteessa toisiin ihmisiin ja erilaisiin tilanteisiin. Suhteessa toisiin ihmisiin ja erilaisissa haastavissa kasvutilanteissa, voi huomata ikään kuin olevansa jotenkin itsensä sivussa, ikään kuin ei olisi oikein linjassa itsensä kanssa. Itsestään ja omasta elämästään sivussa olemisen kokemus voi olla hyvinkin hämmentävä ja kokonaisvaltainen kokemus, jota voi olla jopa mahdoton selittää. Tärkeintä onkin huomata tuo kokemus ja muistaa se, sillä kun on enemmän kokemusta siitä millaista on olla linjassa itsensä kanssa, niin silloin on helpompi huomata milloin arjen eri tilanteissa saattaa horjahtaa itsestään sivuun ja miten palata omassa voimassa olemiseen ja sieltä käsin toimimiseen. Tärkeätä on muistaa, että joka kerta voi palata linjaan itsensä kanssa, kun huomaa ajautuneen itsestään sivuun. Joskus omaan voimaan palaaminen tapahtuu siten, että menee kävelylle metsään ja kuuntelee puiden juttelua tuulen kanssa ja joskus se tapahtuu niin, että soittaa rakkaalle ystävälle. Tärkeintä on löytää omat tavat muistaa oma voimansa ja tavat millä palata omaan keskiöönsä kaikenlaisissa tilanteissa ja suhteissa. Elämän kulussa jokainen pikkuhiljaa vahvistuu omassa voimassa kulkemiseen ja pysymään omassa voimassa, omassa keskiössään, kaikenlaisissa tilanteissa ja suhteissa. |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|