![]() YKSINÄISYYS on hetkessä liikkuva erillisyyden kokemus. Yksinäisyys on ikiaikainen kokemus, joka syntyy pelosta, ettemme ole hyväksyttyjä yhteyteen. Yksinäisyys on erillisyyden kokemusta yhteisestä. Yhteys toisiimme syntyy ehdottamassa hyväksynnässä. Ehdoton hyväksyntä on omasta aidosta kokemisesta jakamista ja toisen kokemuksen kuulemista. Yhteys ei tarkoita tietämistä toisen puolesta, tulkintaa tai vertailua. Yhteys on sen tiedostamista, että sen minkä huomaa toisessa on myös itsessä. Tietoisuus tästä on se yhdistävä silta toistemme luo. Tuota siltaa pitkin voi kulkea vain rakkaudessa ja avaamalla oman sydämensä. Rakkaudessa ei ole ehtoja. Yksin olemisesta ei seuraa yksinäisyyden kokemusta, vaan siitä ettemme ole ehdoitta hyväksyttyjä yhteiseen. Yksinäisyys on erillisyyden pelkoa. Pelkoa siitä, ettei ole osallinen, arvokas, hyväksytty ja tervetullut. Kuitenkin yhteyden kokemuksen voi lahjoittaa toiselle pelkällä katseella, kääntymällä kohti ja kuuntelemalla. Mitään ei tarvitse tietää, eikä sanoa. Itse asiassa suurin lahja onkin siinä, ettei tiedä toisen puolesta. Siinä on hyväksymisen ja yhteisyyden ydin, että yhteydessä toisiimme olemme toisillemme ja olemme tietämättä toistemme puolesta. Yhteisyyden kokemus syntyy siitä, että kukin jakaa omasta kokemuksestaan ja ottaa vastaan toisen kokemuksen. Kaikki on niin kovin yksinkertaista. Vain pelko hylätyksi tulemista ja tarpeemme tietää toistemme puolesta tekee kaikesta yksinkertaisesta niin kovin vaikeaa. Vastauksen voi löytää jo kysymyksessä: "Miten voisin jälleen löytää takaisin yksinäisyydestä yhteiseen ja erillisyydestä jakamattomaan?" |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|