![]() YLLÄTTIVÄTKÖ VUODEN AJAT JA SÄÄT TAAS, sillä että ne vaihtuvat? Kaikella rakkaudella kanssakulkijat, mutta nyt avaudun hieman tästä suhtautumisesta hetkessä vallitsevaan vuoden aikaan ja sään tilaan. Onhan se yllättävää, että vuoden ajat ja säät vaihtuvat kuten kaikki muukin elämässä. Mitä jos kuitenkin toimittaisiin tilanteen mukaisesti ja sen puitteissa mikä on mahdollista? Olisiko elämä kuitenkin kevyempää, jos huomio ei olisi siinä mikä on tässä hetkessä vialla ja miksi kaikki on tulevaisuudessa paremmin? Voisiko elämä olla seuraavan viiden kuukauden ajan nautinnollisempaa, jos suuntaisi itsensä sitä kohti mikä on nyt mahdollista ja mistä voi nyt nauttia? Kumpaa soundia ja näkökulmaa sinä valitset viljellä omaan päivääsi ja samalla myös toisten: "Inhoan tätä. Kauheaa, tulisipa kevät. Mä niin kärsin ja tää on niin perseestä."-näkökulmasta toimimista. vai "Mikä on nyt mahdollista? Mistä voi nauttia nyt?" -näkökulmasta toimimista. Valinta on sinun ja valintasi vaikuttaa itsesi lisäksi kaikkiin, jotka ovat missään yhteydessä sinuun ja vaikutuspiirisi ulottuvilla. Millaista ilmapiiriä sinä haluat kantaa mukanasi ja levittää ympärillesi? Pyydän anteeksi provosoitumistani, mutta en oman kokemukseni ilmaisua, koska se on aitoa ja tarkoitukseni on hyvä. Jokaisella on lupa ilmaista tunteensa vallitsevaa vuoden aikaa ja säätä kohtaan, mutta älkää ottako henkilökohtaisesti sitä, etten lähde tämän väsyneen virren veisaamiseen mukaan. MINÄ aion nauttia ihan jokaisesta hetkestä, vuoden ajasta ja säätilasta tästäkin eteenpäin, sillä elämästä nauttimisesta kyse on suhtautumisesta ja asenteesta siihen miten kokee asiat, eikä siitä miten asiat todellisuudessa ovat. Lainaan mummoani: "Anteeksi maalaisuuteni, menen huomenna kaupunkiin." |
Details
Blogiarkisto
December 2022
|